Chaos Creation

Kuululisia suomalaisia metallibändejä

December 1st, 2014 by viljami

Ehkä kaikkien aikojen kuuluisin suomalainen metallimusiikkia soittava yhtye on Eurovision laulukilpailun voittanut rovaniemeläinen Lordi.

Nämä hurjannäköisiin asuihin ja maskeihin pukeutuneet muusikot räjäyttivät potin voittamalla maailman arvostetuimman kevyenmusiikin kilpailun aivan uudenlaisella kappaleellaan vuonna 2006. Suomelle voitto oli merkittävä, olihan se Suomen ensimmäinen, mutta Lordi voitto oli merkittävä myös Euroviisujen kannalta, siltä koko kilpailun sävy muuttuu ja sen katsojakunta nuortui uuden.

Toinen merkittävä maailman maineeseen yltänyt omintakeinen suomalainen metallibändi on Stratovarius, joka soittaa kaikkein tunnetuinta heavy-musiikkia selloilla. Yhtye in hyvin suosittu aina Japania myöten ja sen äärimmäisen hyvän musiikkikoulutuksen saaneet sellistit ovat monen klassista musiikkia pakon edessä soittavan pikku sellistin suuria idoleita.

Kolmas suureen maineeseen noussut metallibändi on Nightwish, jonka menestyksen salisuus on ollut jännittävässä yhdistelmässä raskasta heavy-musiikkia ja kaunista, taiturimaista sopraanon laulua. Yhtyeen ensimmäisen solistin, Tarja Turusen, erottua yhtyeestä on sen menestys kuitenkin jäänyt heikommaksi, sillä uudet naissolistit eivät ole yltäneet hänen taiturimaisuutensa tasolle.