Chaos Creation

Parhaat pelitunnarit

February 27th, 2015 by viljami

Alkuaikoina tietokoneen käyttäjät tottuivat koneen piippauksiin ja taustaääniin, jotka siivittivät myös pelikokemuksia. 1990-luvulla siirryttiin äänimaailmassa jo laadukkaampaan tasoon, kun äänentoisto ja musiikki paranivat. Tuolta ajalta on monien mielessä useita klassikoita, joiden musiikkikin on säilynyt meidän päiviimme asti.

Vuonna 1990 julkaistussa Super Nintendossa oli jo tuki digitoiduille äänille. Esimerkiksi Super Mario Bros kuuluu kaikkien aikojen parhaimpien videopelimusiikkien joukkoon. Super Marion taustalla soinut musiikki perustuu lähes kokonaan yhdelle ja samalle melodialle, jota vaihdellaan pelin tapahtumien mukaan. Välillä musiikki on nopeampaa ja toisinaan rumpusoolot tuovat peliin lisätunnelmaa.

Final Fantasy on japanilainen konsolipelisarja, joka on menestynyt joka puolella maailmaa. Sen musiikin on säveltänyt Nobuo Uematsu, jota pidetään yhtenä parhaimpana videopelisäveltäjänä. Sarjassa on lukuisia osia ja pelimaailma on monikerroksinen ja taitavasti rakennettu. Pelien upeat grafiikat ja toiminnot olivat ilmestyessään ainutlaatuisia.

Casinoeuron peleistä musiikin ystävä löytää monia mieluisia lempisoundeillaan höystettyjä slotteja. Pelin avulla voit tehdä aikamatkan vaikkapa edellisille vuosikymmenille ja nuoruusvuosiin. Vai miltä kuulostaa 1980-luvulla suursuosiota nauttineen Kiss-yhtyeen musiikkiin ja rekvisiittaan perustuva peli? Tutut teatraaliset vaatetukset, hurjasta lavashow’sta ja meikeistään tuttu kokoonpano sekä mukaansa tempaava biisi tekevät Casinoeuron kolikkopelistä hauskan kokemuksen Kiss-yhtyeen ystäville. Pelien joukosta löytyy myös kolikkopeli Elviksen ystäville, ja svengaavan jazzin kuuntelijat taas klikkaavat auki Jazz of New Orleansin.

1990-luvulla tietokonemusiikki alkoi hiljalleen kadota ja läheni kaupallista musiikkia. Nykyisin videopelimusiikki on jo monissa piireissä tunnustettu kilpailukykyiseksi kaupallisen musiikkiteollisuuden rinnalle. Suomessa pelimusiikin kehittelijänä ja sen oikeuksien puolesta puhujana on tullut tunnetuksi Ari Pulkkinen, jolle kuuluu kunnia esimerkiksi Angry Birds -pelien musiikista. Musiikista on tullut yhä tärkeämpi osa pelikokemusta sen tason parannuttua. Musiikilla pystytään vaikuttamaan pelin tunnelmaan aiempaa yksityiskohtaisemmin. Pelimusiikkia on soitettu viime vuosina jopa sinfoniaorkesterien esittämänä ja se on koonnut innokkaita kuuntelijoita sen ympärille järjestettyihin konsertteihin. Monet legendaariset alkuaikojen kappaleet ovat jääneet pelaajien mieleen, sillä niihin liittyy usein voimakas tunneperäinen lataus menneisyydestä tai lapsuudesta. Vaikka nykyaikainen pelimusiikki lyökin ne tasollaan mennen tullen, keikkuvat useat yksinkertaiseen äänimaailmaan perustuvat kappaleet edelleen suosituimpien listalla.